17.2.1995

Velkajärjestelyhakemukset Oulujoen kihlakunnanoikeudessa

A ja B pyysivät yhteisesti kihlakunnanoikeuteen 15.9.1993 saapuneissa hakemuksissaan velkajärjestelyn aloittamista. Kihlakunnanoikeus varasi velkojille tilaisuuden lausuman antamiseen. Velkojista Oulun lääninverovirasto antoi lausuman ja ilmoitti, ettei lääninveroviraston tiedossa ollut esteitä velkajärjestelyn myöntämiselle. Oulunsalon piirin nimismies katsoi pyydetyssä selvityksessään, ettei hänen tiedossaan ollut yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:ssä tarkoitettuja esteitä velkajärjestelyn myöntämiselle. Kihlakunnanoikeuden kehotuksesta A ja B täydensivät velkajärjestelyhakemuksiaan antamalla eräitä tietoja veloistaan. Lisäksi he pyysivät, että puhelinosakkeen osalta määrätään perintäkielto olemaan voimassa väliaikaisena jo ennen velkajärjestelyn alkamista.

Kihlakunnanoikeuden päätös 9.11.1993

Kihlakunnanoikeus lausui, että velkajärjestelyhakemusten mukaan A:n ja B:n varallisuus oli 303 000 markkaa. Asunnon vakuutena olevat velat olivat 346 400 markkaa ja velan hoitomenot olivat 12 339 markkaa kolmessa kuukaudessa. Tavallisia velkoja oli 23 417 markkaa. Ne olivat ulosotossa. A ja B olivat 18.6.1988 ottaneet yhteistä asuntovelkaa 370 000 markkaa. Tuon lainan korkokanta oli 4 prosenttiyksikköä Suomen Pankin peruskorkoa korkeampi ja siten lainan nostohetkellä 12 prosenttia vuodessa. Laina oli jäänyt myöhemmin hoitamatta ja Suomen Yhdyspankki Oy:n 26.3.1991 päivätyn lainhakuhakemuksen mukaan erääntynyttä pääomaa oli ollut 362 056 markkaa sekä erääntyneitä korkoja 46 556 markkaa.

Asunnon uhatessa mennä pakkohuutokauppaan A ja B olivat 31.3.1992 sopineet Suomen Yhdyspankki Oy:n kanssa vanhan lainan, joka oli pääomaltaan 362 056 markkaa ja josta oli erääntyneitä korkoja 105 955 markkaa, uudistamisesta uudella 370 000 markan lainalla. Lainanoton yhteydessä A oli kertonut säästäneensä 20 000 markkaa sekä ottaneensa 10 000 markan vekseliluoton Oulun Osuuspankista, joilla varoilla oli lyhennetty erääntyneen lainan pääomaa 30 000 markalla. A oli kertonut pankinjohtajan kanssa sovitun, että erääntyneet korot jäivät pankin vahingoksi. Lainanoton yhteydessä 31.3.1992 oli tehty uusi maksusuunnitelma. Lainan korkokanta oli ollut 4 prosenttiyksikköä Suomen Pankin peruskorkoa korkeampi ja siten lainaa nostettaessa 13 prosenttia vuodessa.

Velkaneuvojan mukaan Suomen Yhdyspankki Oy:n konttorin toimihenkilö oli kertonut, että neuvottelumuistion mukaan rästikorot olisi tullut saattaa ajan tasalle puolen vuoden kuluessa uuden maksusuunnitelman laatimisesta. Maksusuunnitelman jälkeen saadut suoritukset olivat menneet pääoman lyhennykseen.

Tavallisia velkoja olivat muun muassa:

Riston Rautakauppa Ky:stä otettu, alkuperäiseltä pääomaltaan 25 000 markan velka, joka oli aiheutunut palaneen autotallin korjauskustannuksista. A ja B olivat saaneet myöhemmin vakuutusyhtiöltä palovahingosta korvauksen, mutta sillä oli maksettu muita velkoja. Kommandiittiyhtiö oli hakenut saatavalleen maksamismääräyksen 24.1.1990. Erääntynyttä pääomaa oli maksamatta 11 525 markkaa.

Velka Oy Aga Ab:lle hitsauspullon vuokrista ajalta 12.12.1990 - 22.2.1993. Hitsauspullot olivat olleet vielä palauttamatta 12.2.1993. Ulosotossa olevan velan määrä oli 2 487 markkaa.

B:llä oli lääninveroviraston ilmoituksen mukaan 31.10.1993 verovelkaa 28 437 markkaa.

Velkajärjestelyhakemuksen mukaan A oli ollut työttömänä vuodet 1981 - 1991 ja siirtynyt joulukuussa 1991 sairaseläkkeelle. A oli ilmoittanut, että kun hän oli jäänyt peruspäivärahan varaan, pankki oli kuitannut tileillä olevia varoja lainanhoitomaksuihin eikä hänelle ja B:lle ollut jäänyt rahaa elämiseen. Tämä oli johtanut vekselikierteeseen, koska he eivät olleet saaneet toimeentulotukea. Vekseleitä oli ollut useita.

B oli ammatiltaan siivooja ja hän oli kokopäiväisessä työsuhteessa.

Verotustodistuksista ilmeni, että A:n tulot olivat olleet vuonna 1989 28 592 markkaa, vuonna 1990 35 123 markkaa ja vuonna 1991 33 925 markkaa. B:n tulot olivat olleet vuonna 1989 65 987 markkaa, vuonna 1990 73 023 markkaa ja vuonna 1991 80 701 markkaa sekä vuonna 1992 78 480 markkaa. Verotustodistuksista ilmeni, että A ja B olivat maksaneet vuonna 1989 korkoja 51 283 markkaa. Tämän jälkeiseltä ajalta korkoja ei ollut verotustodistusten mukaan maksettu.

Kihlakunnanoikeus otti huomioon A:n ja B:n varojen ja velkojen suhteen, velkojen nostamis- ja uusimisajankohdat sekä puolisoiden tulot velan nostamisajankohtana kihlakunnanoikeuden päätöksen antamisen aikaiseen tilanteeseen nähden ja katsoi, että A ja B olivat velkaantuneet ilmeisen kevytmielisesti. Tämän vuoksi velkajärjestelylle oli yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 7 kohdan mukainen este.

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus hylkäsi velkajärjestelyhakemukset.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 15.2.1994

A ja B valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä.

Hovioikeuden esittelijä esitti mietintönään siinä mainituilla perusteilla kihlakunnanoikeuden päätöksen kumoamista ja velkajärjestelyn aloittamista.

Perustelut

Talonmiehenä toimineella, sittemmin työttömäksi ja työkyvyttömyyseläkkeelle jääneellä A:lla ja hänen vaimollaan, siivooja B:llä, joiden luona asuvat heidän vuosina 1972 ja 1976 syntyneet lapsensa, on 15.9.1993 Oulujoen kihlakunnanoikeudelle jätettyjen velkajärjestelyhakemusten mukaan velkaa yhteensä 381 189 markkaa. Tästä määrästä asuntolainan osuus on 329 056 markkaa. A:n ja B:n noin 300 000 markan määräinen varallisuus käsittää heidän asuntonaan olevan omakotitalon ja puhelinyhtiön osakkeen. Heidän bruttotulonsa kuukaudessa ovat yhteensä 10 649 markkaa, johon sisältyy 757 markan määräinen asumistuki. Heidän maksuvaransa kuukaudessa on yhteensä 3 101 markkaa. Pelkän asuntolainan hoitomenot ovat kuukaudessa 4 113 markkaa. Heidän maksukyvyssään ei ole odotettavissa muutosta parempaan.

Korkein oikeus katsoo, että velkajärjestelyn myöntämiselle on olemassa kummankin hakijan osalta yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 9 §:n 2 kohdassa säädetyt edellytykset. A ja B ovat ilmoituksensa mukaan selvittäneet päävelkojiensa Suomen Yhdyspankki Oy:n ja Oulun Osuuspankin kanssa sovintomahdollisuutta. Siten sanotun lain 11 §:n säännöskään ei ole esteenä velkajärjestelyn myöntämiselle.

Kihlakunnanoikeuden päätöksessä selostetulla tavalla A ja B ovat vuonna 1988 saaneet 370 000 markan määräisen asuntolainan, joka on samansuuruisena uudistettu vuonna 1992. Asiakirjojen mukaan puolisoilla ei ole muuta velkaa vuodelta 1988 taikka sitä aikaisemmalta ajalta. Asiassa ei ole selvitetty A:n ja B:n tuloja vuodelta 1988. Veroselvitysten mukaan puolisoiden tulot ovat olleet vuosina 1989 - 1991 94 579, 108 146 ja 108 120 markkaa. Vuonna 1988 otetun asuntolainan hoitomenot ovat olleet noin 4 000 markkaa kuukaudessa. Asiakirjoista ilmenee, että asuntolainan korkoa ja lyhennystä on maksettu vuosina 1989 - 1992 yhteensä ainakin 99 317 markkaa. Lisäksi A on suorittanut korkoja muusta velasta erinäisiä määriä.

Puolisoiden käytettävissä olleisiin tuloihin ja varoihin nähden 360 000 markan hintaisen omakotitalon ostamista kokonaan velaksi on tosin pidettävä harkitsemattomana toimenpiteenä. Ostohetkellä vuonna 1988 pitkään jatkuneen nousukauden olosuhteissa A ja B ovat kuitenkin voineet perustellusti olla siinä käsityksessä, että he selviytyvät ottamastaan 370 000 markan asuntolainasta. Kiinteistöjen hintojen jatkuvasti kohotessa he ovat lisäksi saattaneet laskea viime kädessä selviävänsä velastaan myymällä kiinteistön. Näin lienee asiaa arvioinut myös puolisoita rahoittanut pankki. A:lta ja B:ltä ei voida heidän asemansa ja tuolloin vallinneet olosuhteet huomioon ottaen vaatia parempaa harkintaa. A ja B eivät ole suhtautuneet piittaamattomasti velkansa hoitamiseen vaan ovat suorittaneet siitä korkoja kerrotulla tavalla sekä lyhennystä.

Esitetyillä perusteilla ei ole pidettävä todennäköisenä, että A ja B olisivat velkaantuneet ilmeisen kevytmielisesti ottaessaan vuonna 1988 asuntolainan omakotitalon hankkimiseksi omaan käyttöönsä.

Näillä perusteilla velkajärjestelyn myöntämiselle A:lle ja B:lle ei ole yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 7 kohdassa säädettyä estettä. Velkajärjestelyn mahdollinen aloittaminen voi soveliaimmin tapahtua käräjäoikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden ja kihlakunnanoikeuden päätökset kumotaan. Asia palautetaan kihlakunnanoikeuden sijaan tulleeseen Oulun käräjäoikeuteen.